Béatricen sisäinen kello laittoi päälle herätysjärjestelmän.
Enempää vitkuttelematta Béatrice suoristi jäseniään ja alkoi laskeutua sängyltään alas. Pimeässä huoneessa hänen täytyi tunnustella jaloillaan missä kohtaa tikapuiden seuraava puomi oli. Hän yritti väistellä lattialla olevia tavaroita, mutta yhteen kompastuttua hänen täytyi tarkistaa ettei Lynn vain herännyt. Hän nukkui kuitenkin sikeästi, kevyesti kuorsaten.
Béatrice katsoi Lynniin kun hän käveli nukkuvan naisen ohitse. Viimeiltainen syöpsähti hänen mieleensä. Hän ole saanut selvitettyä ajatuksensa nukuttuaan. Edellisiltaiset syntiset ajatukset eivät tule toistumaan. En voisi koskaan olla sellainen... syntinen. Äitini ei koskaan hyväksyisi sitä, hän hylkäisi minut. Sitä paitsi rakastan äitiäni enkä antaisi hänen sydämensä särkyä minun takiani. Hän on minun kallein aarteeni, ja teen kuten hän tahtoo. Hänen sanansa on lakini.
Jääkaapin sokaiseva valo vihlaisi Béatricen uneliaita silmiä. Béatrice sukelsi jääkaapin perukoille, erottaen hetken virkistäytymisen jälkeen eri ruokatarvikkeita. Näistähän voi valmistaa vaikka mitä, hän ajatteli. Puuro on hyvä päivänkäynnistäjä, ja britit taitavat pitää niistä enemmän kuin me ranskalaiset. Mutta minulla ei ole hajuakaan miten puuro valmistetaan...
Tuo aine sekoitetaan tämän aineen kanssa... ja kuivat aineet keskenään. Béatrice oli yllättävän innostunut kokkaamisesta, ja vielä enemmän mielenkiintoa herätti hänen mahanpohjassaan riipivä nälkä, joka oli kiusannut häntä edellisillasta saakka. Hän oli huono veisten kanssa, mutta pitkän yrityksen jälkeen hän sai kaikki mahdolliset raaka-aineet viipaloitua niin kauniiksi kuin suinkin oli mahdollista. Toivottavasti teen kaiken oikein...
Ja hoplaa! Täydellisen murea puuromuhennos oli valmis keitettäväksi. Hän ei ollut varma, tuliko puuro todella olemaan syötävää, mutta hän oli sekoittanut sinne kaikki vähäkään herkullisen näköiset raaka-aineet. Toivottavasti Lynn ilahtuu!
Uh! AH! Béatrice ähkyi kivusta kokeiltuaan puuron lämpötilaa sormellaan. Hetkessä polttavan kuumaksi muuttunut puuro tarvitsi reilusti lisää suolaa. Se ei maistunut miltään, paitsi hedelmiltä, marjoilta, viljalta... kaikelta epämääräiseltä.
Minuuttien sekoittamisen jälkeen hän arveli puuron olevan valmista sorttia. Hän annosteli sen kahdelle lautaselle ja jätti toisen jäähtymään ruokapöydän kupeelle. Nopeasti ahmittuaan hän totesi mielessään puuron olevan parempaa kuin hän osasi aavistaakaan. En malta odottaa Lynnin mielipidettä! Toivottavasti meidän ruokamieltymykset lyövät yksiin.
Vaatteista kantautui likainen haju. Minun on ehkä hyvä käydä peseytymässä tässä välin. Kauanko siitä on, kun kävin viimeksi suihkussa? Kaksi päivää? Näin aamutuimaan on hyvä tilaisuus käydä suihkussa. Hän kätkeytyi kylpyhuoneeseen vähin äänin.
Niin lämmintä! On niin rentouttavaa vain istua kylpyammeessa ja tuntea sen lämpöisyys ja kuinka se tekee mielen niin paljon virkeämmäksi ja poistaa turhan kireyden. Epäilin, että ruukkaavatko amerikkalaiset käyttää kylpyammeita, mutta tämä ainakin on varsin mukava sellainen. Ja tilavakin vielä!
Béatrice antoi hiustenkuivaajan laulaa, jonka jälkeen puki arkivaatteensa päälle. Hän asteli keittiöön, ja hämmästyksekseen näki Lynnin aterioimassa valmistamaansa puuroa. Oi kunpa se olisi vielä lämmintä!
"Täs on jännä maku. Omanlaisensa. Aluks en ollu varma oliko tää puuroo ollenkaa, mut ei sen ulkonäöst voi erehtyy. Ellet satu olemaan joku vajaaälynen."
Beatrice jännittyi. "Onko se hyvää?"
Lynn kasvot muodostivat leveän hymyn ja hänen silmänsäkin nauroivat. "Perfekto. Mistä sä tiesit et mulla on just tällänen ruokamaku?"
Béatrice innostui niin, että hän tunsi korviensa heiluvan. Olen siis hyvä kokkaamaan! Äitini oli aina moittinut ruoanlaittotaitojani. Ajoittain hän oli sanonut huonolla tuulella ollessaan jopa niin rumasti, että hänen tulevat lapsensa tulivat varmasti nälkiintymään koska eivät voineet syödä hänen pahanmakuisia tekeleitään.
Hänen sydämensä oli pakahtua ilosta kuullessaan sellainen kohteliaisuus Lynnin suusta.
Béatrice rohkaistui avautumaan: "Minun pitää käydä tänään koululla ilmottautumassa kurssilistalle. Mutten tiedä missä päin koulu on. Haluaisitko näyttää minulle sen, voin tietysti tulla omin avuin takaisin?"
Lynn laski lusikan lautasen viereen ja katsahti kalenteriin, joka roikkui seinällä. "Mulla ois tänää tunti mut lintsaan. Mut voinkai mä näyttää sulle missä se rakennus on: sisälle varmaan osaat omin avuin. Tai no... en olisi ehkä niinkään varma", Lynn sanoi hiljaisella äänellä kuin itselleen, "Mutta mutta, kai mä nyt sit voin. Ei mulla tässä muutakaan tekemistä oo."
"Oikeastiko? Kiva kuulla!"
Béatrice nousi seisomaan ja katsahti Lynniin, joka oli laskenut lusikkansa siihen malliin, ettei hän tullut haukkaamaan ateriaansa enempää. Hän oli valmiina tyhjentämään sen ja viemään kupin pesukoneeseen.
Béatrice käveli Lynnin selän taakse nojautuen ottamaan lautasen häneltä.
"Ei sun tartte. Mä osaan viedä tän itekkin."
Ahh, toinen niin ystävällinen ele! Béatrice ei voinut enää peitellä typerän hymyn peittoon jääneitä kasvoja, kun Lynn käveli hänen ohitseen laskien kupin astiapesukoneen perukoille edellispäiväisen kupin seuraksi. Hän ei muistanut tyhjentää sitä! Mutta ehkä minun ei kannata mainita siitä. Kaikki tallaa omalla tyylillään, vai miten se sanonta menikään.
Nostettuaan repun sänkynsä alta, Béatrice lähti Lynn kannoillaan kävelemään kohti ulko-ovea. Heidän tunnelma oli taas jännittynyt mutta silti paljon vapautuneempi kuin edellisenä päivänä. Mustien korkokenkien kopsahtelu lattiamattoon tuntui pehmeältä mutta silti tärähtelevän kevyesti. Béatrice vilkaisi vielä taakseen varmistaakseen että Lynn pysyi hänen kannoillaan.
Autotalliin astuttuaan Béatricen suu oli loksahtaa auki. Hänen ällistyneet silmät tuijottivat edessään kyyhöttävää kaksipyöräistä menopeliä, joka oli sävyttäyttänyt itsensä mustalla, säihkyvällä värillä.
"M-moottoripyörä??" Béatrice odotti innokkaasti Lynnin vastausta osoittaessaan moottoripyörää kuin ei olisi vastaavaa koskaan ennen nähnyt. Lynn nyökkäsi huvittuneesti ja istuutui sen selkään, kuitenkaan laittamatta avaimia vielä virtalukkoon.
"Jeps, ootkos koskaan ollut kyydis?"
"En... en tiennyt että naiset saavat ajaa tällaisella."
Lynn katsoi Béatricea epätoivoisesti silmiään pyöritellen. "Missä kiven alla sä oot tähän asti eläny? Mikä EI oikeuttais naisia ajamaan motskarilla?"
Béatrice ei osannut etsiä mielestään sopivaa vastausta. Hän vaikeni. Lynn kutsui kevyellä pään nykäisyllä Béatricen istuutumaan takanaan olevalle korotetulle penkille. Hetken epäröityään Béatrice oivalsi avata jalkatapit ja nostautti itsensä menopelin päälle. Penkki laskeutui kevyesti alaspäin ja varovaisin ja tutkiskelevin liikkein hänen kätensä hamuilivat selkänsä takana olevaa pidikettä.
"Mutta eikö meillä ole mitään... k-kypäröitä?"
"Mitä semmosilla tekee. Ei me olla mihinkään maailmanympärysmatkalle menos. Luota nyt vaan muhun."
Jalkojensa avulla ponnistellen Lynn käänsi moottoripyöränsä nokan pois kohti suurta porttia. Moottori humahti käyntiin, joka sai Béatricen puristamaan pidikettä yhä tiukemmin. Varovaisesti mutta rivakasti moottoripyörä lähti liikkeelle harmaata tietä pujotellen - tietä, joka suuntasi kohti New Yorkin yliopistoa.
Liikenne oli ruuhkainen ja paikoittain tukkoinen. Samassa Béatrice tajusi kuinka myöhään he olivat nukkuneet. Se on varmasti yli iltapäivän! Taisin todella olla uupunut pitkästä matkustamisesta.
Monia kortteleita kierrettyään he saapuivat suuren rakennuksen eteen, johon johtivat suuret ja pitkät portaat. Muita opiskelijoita ei näkynyt missään, eihän tuo ollut ihmekään - kaikki ovat varmasti jo oppitunneilla! Béatrice toivoi mielessään, ettei hänen tarvitsisi vielä aloittaa opintojaan. Olen kovin väsynyt ja haluaisin tehdä lisää tuttavuutta uuteen kämppäkaveriini.
Portaat noustuaan Béatrice yritti pysyä rivakkaasti kävelevän kämppäkaverinsa perässä. Ihmisystävälliset kaupunkipulut olivat saartaneet yliopiston aukean, ja Béatricen valtasi pian kova koti-ikävä. Eläimet olivat olleet aina lähellä hänen sydäntään, ja pulut olivat kotikylässään saartaneet jokaisen kadun kulman tai kaupan pihan. Joskus ne antoivat jopa silittää, mutta nämä eivät. Ehkä ne ovat perinneet kaupunkilaisille tyypillisen piirteen, Beatrice ajatteli, vältellä vieraita kasvoja ja keskittyä vain itseensä.
"Mä ootan ulkona. Paska tilanne jos joku ope sattuu näkee mut. Mulla nimittäin ois koulua mutten jaksanu herätä."
Béatrice nyökkäsi vaikkei Lynn sitä nähnyt. Hän asteli varmana ulko-ovelle, jonka hän puski painollaan auki. Kerran vilkaistakseen taakseen kuin varmistakseen että Lynn varmasti odotti häntä, hän talletti koulurakennuksen mieleensä.
Valtava. Mutta kodikas. Ne olivat ensimmäiset adjektiivit jotka syöpyivät hänen mieleensä. Hän asteli varovasti tarkkaillen ympärilleen; valkoinen tapetti, ruskea lattia, kauniita kukkakoristeita mustien sohvien vierellä...
Béatrice hortoili autiolla käytävällä ja yritti etsiä viitteitä mihin suuntaan hänen pitäisi matkata. Yhtäkkiä nurkan takaa saapuva brunette oli törmätä Béatriceen. Hui kun säikähdin. Onko se minun vai hänen velvollisuus pyytää anteeksi?
"Sinun täytyy olla Béatrice. En ole nähnyt sinua täällä aikasemmin." Nainen hymyili sinisillä silmillään.
"K-kyllä vain", Béatrice hämmästyi, "tulin ilmoittautumaan kurssilistoille."
"Sitten sinä olet tullut juuri oikean henkilön puheille. Tätä tietä."
Béatrice seurasi naista luokkahuoneeseen, jonka miltei neljänkymmenen opiskelijan luokkahuone oli valtava luokan edustalta katsottuna. Sama arkkitehti ja värimaailma jatkui luokkahuoneessakin, ja punaisella värillä päällystetyt penkit toivat mukavan säväyksen huoneen perinteiseen tyyliin. Béatrice oli lumoutunut.
"Elli Watson, koulumme rehtori", nainen ojensi kätensä kätelläkseen uutta koululaista. Béatrice hämmästyi heidän tervehtimistavoistaan, sillä Ranskassa he olivat tottuneet antamaan poskisuudelman kohdatessaan. Mutta olihan Amerikan kulttuuri monin tavoin poikkeava Ranskan kulttuurista.
"Béatrice Moquin, hauska tutustua."
"Noniin, minä kirjaan sinut ensi maanantaina jatkuville kursseille. Mutta minun täytyy ensimmäisenä kysyä, millaisia opintoja olet suorittanut kotimaassasi?"
"Hmm", Béatrice mietti äänekkääti, "viime vuonna otin pääaineekseni valokuvauksen ja sivuaineeksi maalaamisen."
Elli nyökkäsi ja hymyili huulillaan. Hän kuitenkin jäi odottamaan Béatricelta enemmän tietoja, ja Béatrice ymmärsi rehtorin kasvojen viestit.
"Olen enimmäkseen piirtänyt, tehnyt videoita joita olen editoinut, maalannut aina maisemakuvista muotokuviin..." Béatrice luetteli, mutta viimeisenä mieleen tuli hänelle aina lähellä sydäntään ollut asia. "Ja valokuvausta, erityisesti eläinaiheet ovat kiinnostaneet minua."
"Selvä, minä otan sanomasi huomioon ja kerron niistä opettajillesi. Minun täytyy esittää kuitenkin vielä yksi kysymys. Mille taiteenalalle olet omistanut itsesi eniten? Minkälaisen taiteen toteuttaminen on lähimpänä sydäntäsi, millaisessa koet eniten onnistumisen elämyksiä?"
Béatricen ei tarvinnut miettiä kahta kertaa. Hänen silmänsä kirkastuivat ja ne leimusivat intohimoa kun hän päästi suustaan kimeä-äänisen, toiveikkaan lausahduksen: "Valokuvaus."
"Sinä kuulutkin sitten vähemmistöön. Suurin osa taidealan opiskelijoista on omistauttaneet itsensä maalaamiselle tai piirtämiselle. Meistä on ilo ottaa uusi opiskelija keskuuteemme, joka tuo ripauksen eloa vähemmistöömme. Valokuvaus on kuitenkin hyvin arvostettu osaamisen ala työelämää miettien."
Lopuksi Béatrice ojensi kätensä opettajalleen, joka ravisteli sitä jämäkässä otteessaan hyvästellen uuden oppilaan. Béatrice asteli itsevarmana ja ripeänä ulos luokkahuoneesta, intoa puskien. Hän ei malttanut odottaa, että pääsisi kertomaan mieluiset uutisensa uudelle kämppäkaverilleen.
Béatrice pyrki astelemaan hillitysti Lynnin luokse. Hän ei halunnut herättää muiden kaupunkilaisten paheksuntaa juoksemalla ja huutamalla innostustaan, vaan malttoi kävellä naisen tykö. Lynn pystyi kuitenkin tulkitsemaan Béatricen jähmettyneen ilmeen taakse kätkeytyneen onnellisuuden tunteen.
"Ennen ku sanot mitää", Lynn ehti aloittaa juuri ennen kuin Béatrice alkoi aukaista suunsa, "rehtori tais olla tyytyväinen. Se kääkkä osaa yleensä olla aika tiukkapipone, eikä se jostai syystä siedä uusia opiskelijoita. Mut sun kohalla se tais sit tehä poikkeukse - ei kai sun korvat heilu ku värpäkit mistää muusta syystä."
Béatrice antoi silmiensä hymyillä ja hän päästi innostuksen kiljaisun. Hän hillitsi intonsa laskien kämmenensä suunsa edustalle ja puhki hillittyä iloisuuden naurua.
"Joo", Béatrice nyökkäili päätään innokkaasti, "rehtori Elli oli todella mukava. Hän kehui sitä, että olen erikoistunut sellaiselle taidesuuntaukselle, jota hallitsee vain vähemmistö. Hän kertoi kirjaavan minut seuraavana maanantaina alkavalle kurssille."
"Jaa-a... okei... Mutten mä ehkä oo samaa mieltä sun kaa sen haukan mukavuudesta... Ehkä tuut näkee sen todelliset karvat - vai pitäskö sanoo höyhenet - ajan saatossa", Lynn kohautti olkapäitään ja ohjasi Béatricen takaisin yliopiston parkkiin jätetyn moottoripyöränsä luokse, Béatricen olkapäätä kevyesti taputtaen.
Kun kämppäkaverukset saapuivat takaisin kampukselleen parin tunnin kiertoajelun jälkeen, Lynn suuntasi askeleensa poispäin oman kämppänsä oven luota. Béatrice ihmetteli, mutta tyytyi sueraamaan häntä hiljaisena ja tyytyväisenä. Aurinko paistoi kirkkaampana kuin yhtenäkään hetkenä sen päivän aikana, ja Béatrice arveli päivän olevan jo reilusti puolenvälin ohittaneena. Ilma oli silti hieman sumuinen.
Talon nurkalta Lynn suuntasi jyrkästi oikealle, edessään seisovan oven luokse. Béatrice katseli ympärilleen, tutkiskellen kaikkia niitä 12 ovea jota rakennuksen siivestä löytyi. Millaisiakohan muut asukkaat ovat? Béatrice puhkui intoa esitellä itsensä uusille tuttavuuksille, mutta samalla jokin tutun varoittava voima pisti vastaan. Joudunkohan kokemaan saman pettymyksen kuin muiden uusien tuttavuuksien kanssa, joita olen elämäni aikana ehtinyt kohdata?
"Tuu, mennään käymään Kristinin luona. Pääset näkee millasia apinoita tää alue pitää sisällää."
Béatrice nielaisi hermostuneena.
Kun Béatrice sulki raskaan ulko-oven perässään, avautui hänen eteensä rivi tuntemattomia kasvoja. He nauroivat, ja heidän hymynsä puhkuivat aitoa ystävällisyyttä. Joku polttaa pöydän päässä, savu on peittää hänet kokonaan. Nuo kaksi naista puhuvat toistensa kanssa kuin vanhat tuttavat, ilman minkäänlaisia jännitteitä. Ilmassa haisee alkoholi.
Béatricen sydän hakkasi kuin nyrkki hänen rintakehässä.
"Saanko esitellä, uus kämppäkaverini Béatrice M... Mokan?"
"Moquin", Béatrice korjasi varovaisesti ystävänsä heikon ranskan ääntämisen ja päästi hermostuksen naurun hiljentyneeseen huoneeseen. Uteliaat kimalsivat kuin tiikerin silmät, jokainen tiiruili häntä päästä jalkoihin aivan kuin he olisivat arvioineet hänen arvoa. Erityisesti tuo tummatukkainen nainen katsoo minua jotenkin... epäluuloisesti? Béatrice pysyi Lynnin takana eikä uskaltanut liikahtaa. Hän piti uutta ystäväänsä eräänlaisena suojakilpenä satuttavia katseita vastaan. Jakkaralla istuva tupakkaa - vai mitä se sitten olikaan - polttava mies käyttäytyi täysin välinpitämättömästi. Täytyikö tämän toistua taas uudemman kerran? Miksi kaikki menevät aina niin vaikeiksi minun seurassa?
"Anteeksi epäkohteliaisuutemme", baaritiskin takana häärääilevä vaaleaverikko tokaisi hymyssä suin. Aivan kuin olisin kuullut tuon lauseen jossain aikaisemminkin, voi kunpa muistaisin vain kenen suusta...
"Nimeni on Kristin ja olen kotoisin Saksasta Berliinistä. En suoraansanottuna jaksa käydä koulua enää ollenkaan. Baarin pyörittämisestä on syntynyt elämäni kultainen lanka, ja minulle riittää että saan nähdä että tyypit arvostavat älyni ja kädentaitoni nerokkaita juomakeksintöjä."
Voi kuinka suorapuheinen hän onkaan! Amerikka ja Ranska todellakin ovat kuin toistensa vastakohdat. Kun minun kotimaassani ollaan mahdollisimman ystävällisiä ja pidättyväisiä, Amerikassa ei tunneta häpeää sanomisistaan vaan ne ilmaistaan siten mitä he sydämissään tunsivat.
Béatrice ei osannut vastata Kristinille mitään. Hänen ilmeensä oli kuin hämmästyneisyyden veistos.
"Meidän Kristin tekee todella hyvät kopsut", Béatricen helpotukseksi Lynn täytti kiusallisen hiljaisuuden
"Mitäs sulle tulisi... Bella? Meiltä löytyy aina eri kaljalajeista ja siidereistä viineihin ja shotteihin. Haluaisit varmaan ranskalaista, ne ovat kyllä hyviä. Muttei nekään voita Italialaisia viinejä, vaikka sehän on vain minun mielipiteeni..."
Béatrice ei tiennyt mitä vastata. Hän ei ollut koskaan maistanut alkoholia, hänen vanhempansa eivät antaneet siihen koskaan lupaa. Vieressä istuvan miehen tupakansavu sai hänen aivosolunsa toimimaan vielä hitaammin. Mitä minun pitäisi sanoa, etten olisi epäkohtelias? Voi tuo haju on aivan kamala, mutta minähän olen jo aikuinen - nuo asiat... tupakat ja muut... ne kuuluvat aikuisten elämään ja minun on vain totuttava niihin. Mies näytti olevan vetäytynyt täysin omiin maailmoihinsa.
"Omar, pitäsköhän sun painua jo himaan. Oot vetäny mömmöjä jo iha liikaa. Sä oot iha sekasin", Lynn nauroi äänekkäästi pieni iva kielellä. Mies - siis Omar - nyökkäsi hänen komennolleen kuin Lynn olisi ollut äitinsä.
Lynn istuutui Omarin paikalle. "Mä voisin ottaa... vaikka valkoviinin. JA ennen ku ykskään teistä rupee analysoimaa mitää, mä en niinkää välitä kopsuist. Mut valkoviinis on sitä jotain, tiiättekö mitä tarkotan?" Kristin nyökkäsi vastaukseksi, eikä Béatrice kyennyt sanomaan väliin mitään, ei edes liikahtamaan. Hän ei tiennyt, miten muut reagoisivat, jos hän kertoisi ettei halunnut juoda mitään.
"Kuules Béatrice. Vaikket ois tähän päivään mennessä juonu tilkkaakaan väkevämpää litkua, on sen aika tullu tänää. Et voi ikääs elää niin kun porukkas tahtoo - varsinkaa ku ne ei oo stalkkaamas sua enää."
Aivan kuin hän olisi lukenut ajatukseni! Miten hän voi tietää elämäntilanteeni niin hyvin, aivan kuin hän olisi katsonut koko elämäni filmiltä. Hän tyytyi nyökkäämään hiljaisesti, vaikka Lynnin huomio olikin jo kiinnittynyt otteessaan puristuvaan viinilasiin.
"Voisin ottaa... mitä suosittelisit minulle?"
"Hmm, annas kun mietin. Valkoviini tosiaan sopisi tälle iltaa. Jos minä valmistan sellaisen, odotas hetki."
Béatrice katsoi vierestä, kuinka kätevä käsistään oleva Kristin sekoitti juomia keskenään. Lopuksi hän ojensi sen Béatricelle isku silmäkulmassa, nyökäten kevyesti kun siirtyi juttelemaan Lynnin kanssa - vastahakoisesti, tai niin Béatrice oli aistivinaan.
"Mm, tämä on ihan... hyvää", Béatrice yritti pidätellä yökkäyskohtausta niellen juoman ripeästi kurkustaan alas. Hän röyhtäisi äänekkäästi perään, josta naamat punaiseksi valahtaen hän alkoi pyydellä anteeksi epäkohteliasta käytöstään. Ympärillään olevat naiset nauroivat katsellen toisiaan huvittuneina. Huoh, ihan sama. Siinäpähän nauravat.
"No mutta sinä et turhia pidättele", oikealla istuva kaunis nainen iski silmää ja nauroi kimakalla äänellä. "Ollaan kuin kotona ensimmäisestä hetkestä saakka. Mutta niinhän sen pitääkin mennä." Nainen hymyili pilkallisesti, mutta Béatricelle hymy kuin hymy oli hyvä merkki.
Nainen painoi manikyyrikäsitelleet sormensa rintakehälleen. "Anca on muuten nimeni ja tulen Romaniasta. Oletko säkin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita? Millä alalla opiskelet? Näytät siltä ettet ainakaan liikuntapuolella."
"Olen... toisen vuoden o-opiskelija." Béatrice uskaltautui hymyilemään. "Olen taidealalla", "Hän laski tyhjänä kuultavan lasin baaripöydälle, josta Kristin onki sen takaisin tiskin taakse.
"Niin mäki, tavallaan. Olen muotisuunnittelija. Tämä mekko päälläni on tekemäni, jonka sain juuri eilen valmiiksi. Eikö olekin hieno?"
"On. Osaisimpa minäkin valmistaa vaatteita."
"Sinä todella tarvitsisit uusia vaatteita. Ei millään pahalla, mutta minulla olisi pari niksia jolla saisimme sinusta paljon viehättävämmän leidin..."
"Luulempa että meidän täytyy lähtee kotia kohti", Lynn nousi seisomaan ja kääntyi Béatricen suuntaan. "Paitsi jos sä haluut, voithan sä jäädä kattelee nähtävyyksii. Mun on kuitenki pakko lähtee, lupasin katsoa yhen jutun Petersille."
"Minä voisin jäädä vielä hetkeksi tänne. Siis jos se vain käy."
Lynn kohautti olkapäitään. "Samapa se. En oo mutsis. Nähää."
"Mäkin voisin lähteä kotia kohti", Anca osallistui keskusteluun. "Jonquillilla on varmasti jo ikävä minua. Me nähään kai sitten viikonlopun yli, Béatrice?"
Béatrice nyökkäsi. Hän jäi katsomaan kun naiset löysivät tien ulos kämpästä, pitäen kiusallisen välin toisiinsa. Ancakin vaikuttaa mukavalta! Jos hän todella antaa minulle neuvoja pukeutumisen suhteen, ehkä minusta tulee vaikuttavampi asukas ja saan enemmän ystäviä.
"Jos haluat, tuolla nurkassa", Kristin nojasi baaripöytäänsä ja osoitti päätään nyökkäämällä, "on televisio ja pleikkari. Voit käyttää niitä vapaasti. Tosin en ole varma, että onko sohva vallattuna. Mutta voithan sinä yrittää änkeä johonkin väliin."
Kun Béatrice asteli olohuonenurkkaukseen, hänen silmiensä eteen avautui toisiensa huuliin sukeltuneen pariskunnan. Heidän ympäriltään kantautui huulien intoihimoinen muiskinta ja raskas hengitys. Béatrice jähmettyi paikalle, eikä hän tiennyt mitä hänen tulisi tehdä. E-ehkä minä vain jätän heidät rauhaan. Mutta jalkani eivät liiku mihinkään. Hän peitti katseensa kämmenellään ja yritti miettiä päänsä sisällä mahdollisia pakokeinoja. Häntä nolotti, että oli nähnyt pariskunnan kiihkeän hetken.
"Hei kato! Se uus opiskelija on täällä." Nainen huudahti portugaliksi ja kääntyi katsomaan Béatricea hilpeänä ja innokkaana. "Hei, mitä sä nolostelet? Tule tänne, haluun toivottaa sut läääämpimästi tervetulleeksi."
Tummaverikkö haparoi keikkuen Béatricea kohti. M-mitä hän aikoo? Hän taitaa olla juopunut, ehkä minun pitäisi mainita siitä Kristinille. Sohvalla istuva mies näyttää kärsimättömältä ja hieman loukkaantuneelta. Miksi hän katsoo minua noin? Voi ei, tietysti se on minun vikani. Minähän tulin häiritsemään heidän... heidän... hetkeään...
HUI!
Naisen tasapaino petti ja hän lennähti suoraan Béatricen syliin. Ajatukset sumentuivat. Hän tunsi, kuinka hänen sydän hyppäsi kirjaimellisesti kurkkuunsa, eikä hän jähmettyneen vartalonsa kanssa kykenyt poistumaan paikalta. Hän tunsi naisen vahvat otteet olkapäillään, kun nainen kohotti katseensa Béatricen silmiin.
"Ohhhoooh!, nainen nauroi vedet silmissä, "kompastuin. Mutta onneksi olit siinä."
"Anteeksi, tämä on kaikki minun vikaani..." Béatrice sai pakotettua itsensä sanomaan.
"Ei ei ei ei..." Naisen kädet alkoivat kosketella Béatricen paljaita olkapäitä ja kaulaa."Sulla on tosi pehmeä iho." Tummaverikön sormet hivelivät hellinä Béatricen vapisevaa ihoa. Béatrice pyysi mielessään apua Jumalalta, että Hän vapauttaisi hänet siitä tuskasta, johon hänet oli kiedottu.
Béatrice raapi takaraivoaan ja nyökkäsi. Hän katsoi Joanaa, joka hymyili hänelle leveästi ja hampaat paljastaen, itsekseen hiljaa naureskellen. Miksi sydämeni hakkaa näin lujaa, Beatrice kysyi itseltään. Mitä minulle on tapahtumassa?
"Ainiin", mies pysähtyi Béatricen kannoilla. Béatrice aavisti kuinka mies katsoi häntä nokanvartta pitkin. Tai sitten se vain johtui siitä, että mies oli häntä lievästi pidempi. "Unohdin kysyä, mikäs sun nimi on?"
"Olen Béatrice. Hauska tut..."
"Ahaa, ranskalainen siis? Kuulen sen aksentistasi. Eurooppa on aina kiehtonut, ihmiset siellä ovat... kuinka sen nyt ilmaisisi, vieraanvaraisia? No mutta, joristelut sikseen. Tämä yks rimpuilee siihen malliin että parempi tästä lähteä."
Mies katsoi häntä vielä sekunnin arvioivasti kun lähti raahaamaan Joanaa puoliväkisin perässään. Béatrice huokaisi helpotuksesta, kun humaltunut pariskunta asteli ulko-ovesta ulos. Äänekkäästi.
Heti pariskunnan poistuttua paikalta Beatrice juoksi hätääntyneesti kämpälleen. Hän ei pystynyt kontrolloimaan itseään, niin outo tunne hänet oli vallannut. Hän halusi tavoittaa Lynnin, puhua hänelle, kertoa hänelle hänen oudoista tuntemuksistaan. Vaikkei Beatrice tiennyt, miten hänen ystävätär tuli reagoimaan, hän tunsi halun vapauttaa tuskan rinnaltaan. Niin sietämättömänä ja outona se vaikeroi.
"Pysy rauhallisena, pysy rauhallisena, pysy rauhallisena..." Béatrice toisti ääneen rauhoittaakseen tärisevän kehonsa. "Mikä minun on, miksen saa itseäni rauhoittumaan?"
Béatrice katseli käsiään, kuinka ne vapisivat pahemmin kuin koskaan aikaisemmin. Hän tunnusteli rintaansa, jonka pinnalla sykkivä sydän pamppasi kuuluvasti ja nopeasti. Hiki oli valahtanut hänen iholleen, eikä hän enää tiennyt mitä ajatella.
"Rauhotu, rauhotu!" Lynn ravisteli hätääntynyttä Béatricea olkapäistä ja yritti hakea katsekontaktia hänen kanssaan. Béatricen silmäkulmat kostuivat, ja hän hädin tuskin pystyi pidättelemään tunneryöpyn virtaamista alas hänen poskiltaan.
"Älä sano et ne alko heti ilkkua sua kun lähin pois. Se Ancakin osaa olla nii täynnä ihteään.. Sanottakoon nyt suoraan et se pimu on kaksnaamanen, itsekäs, manipulioiva -"
"Ei tämä johdu Ancasta. Minä vain... S-se tumma tyttö..."
"Tarkotatsä Joanaa? Mitä siitä?"
"Minä... hän..."
"Voi Jeesus, rauhotu. Vedä vaik... syvää henkee, tai jotai... ja puhalla ulos."
Béatrice totteli, ja kun hän veti keuhkot täyteen ilmaa, tunnepaino keventyi huomattavasti. Hän katsoi Lynniä ja uskaltautui avaamaan sydämellään olevan paineen.
"Onko sinulla koskaan ollut sellaista outoa tunnetta. Kun joku tyttö koskettaa..."
"Mitä sä oikei höpiset", Lynn keskeytti ja naurahti väliin. "Joanako? Sil likalhan on kundikaveri. Eikä se nyt oo mikää maailman suopein homoaktivisti. Vaikkei se nyt niitä avoimesti syrjikkää."
"Miksi hän sitten kaatui syliini?" Béatrice intti vastaan tiuskaisten kysyvästi. "Miksi hän hiveli ihoani ja kertoi sen pehmeydestä? Miksi hän painautui minua vasten niin pitkäksi aikaa? Minä en ymmärrä tunteitani. Miksi menin niin hämmilleni?"
Lynn katsoi surumielistä tyttöä ja hymyili vinosti. Hän nyökkäsi itsekseen.
"Onks sulla koskaa ollu kundikaveria?"
"Ei. Ei vanhempani olisi antaneet minun seurustella."
"Noh, ootkos koskaa ihastunu kehenkää miehee?"
"Minä kyllä tapasin kerran miehen, jota minun äitini oli suunnitellut minulle aviomiehekseni jo pitkän aikaa. Hän oli minua pari vuotta vanhempi, ja hän oli Pariisin erästä suurta yritystä pyörittävän miehen poika. Hän oli rikas, ja hänen tyylinsä oli hyvin hillitty. Hän oli asiallinen ja kohtelias. Mutta... mutten minä tuntenut häntä kohtaan mitään. Äitini kertoi, ettei häntä parempaa miestä voi löytää mistään muualta, ja että meidän olisi ollut tarkoitus mennä naimisiin kouluttautumiseni jälkeen. Mutten olisi halunnut. En tuntenut häneen sellaista vetoa kun äitini oletti."
Lynn naurahti äänekkäästi. Hän suoristi selkänsä ja tarrasi Béatricen olkapäistä. Ne koskettivat juuri sitä kohtaa, missä Joana oli pidellyt omiaan voimakkaasti mutta samalla kevyesti kuin höyhen. Béatrice säpsähti Lynnin kummallista salaperäisyyttään, mutta antautui hänen kosketukselleen ja odotti mitä nainen kysyisi häneltä seuraavaksi.
"Ootko koskaa miettiny et sul vois klikata jonku tytsyn kaa?"
Béatrice nielaisi äänekkäästi. Hänen sydämensä alkoi hakata yhä lujempaa. Samaan sukupuoleen? Ei, ei hän saisi. Se oli kauhistuttaa teko, ainakin vanhempiensa mukaan. Mitähän he ajattelisivat, jos saisivat kuulla heidän tyttärensä olevan... homo?
"Miksi sinä kysyt edes tuollaista? Homoseksuaalisuus on syntiä!"
Läps.
Béatrice piteli kuumottavaa poskeaan johon Lynnin läpsäisy oli ottanut osumaa. Kyyneleet löysivät tiensä takaisin pinnalle.
"Miksi?" Béatrice kuiskasi hämmentyneenä.
"Ai miksi?! Lopeta jo toi touhotus vanhemmistas ja ala elää omien ajatustes mukaa! Jos hypit aina porukoittes pillin mukaa, et tuu koskaa nauttimaan elämästäs. Sä et voi ite vaikuttaa siihen kumpaa sukupuoleen kiinnostut, vaa sun on opittava hyväksymään se. Jos Joanan kosketus sai sussa jotai ihme kiksejä ni sehä on selvä juttu sitten. Joten aikustu jo ja ota järki käteen, hyvä nainen!"
"Mä voin kertoo sulle Joanast. Se gimma on aika... erikoinen persoonasa. Se on tehny kotimaassaa jotai mallihommii, mitä lie, emmä tiiä. Sil kuitenki kävi sillee et se ei saanukaa enää töitä eikä sitä haluttu mihkää mihin se haki. Sit se tuli serkkusa kanssa tänne ehtimää uusia mahollisuuksia. Tultuaan sen likan elämä alko mennä vaa pahempaa suuntaa mitä se oli aikasemmi ollu. Sitä ei haluttu täälläkää ja se sortu juomaa kokoaja ja käyttää aineit. Se on iha koukussa niihi eikä älyä hakee apua. Se sen serkku - ja kundikaveri - Erik vaa kannustaa sitä pilaamaa elämäsä. Ja toi niiden insistihomma on pikkusen sairasta..."
"Poikaystävä hänen serkkunsa? Miksi?"
"Luulen että siks, että se hakee tukee ja turvaa jo entuudestaa tutusta henkilöstä. Ne on tuntenu toisensa jo lapsuudesta saakka, ja Erik saa Joanan luottamaa siihe. Mutten näe niiden välillä muuta kun alkoholin synnyttämää intohimoa, joka ei oo aitoa. Ne hakee toisistaa lohtua. Ja usko tai älä, oon yrittäny takoo sille likalle järkeä päähä, mut Joana on tosi itepäinen ihminen, eikä se tykkää kun muut yrittää puuttua sen elämää. Se on aineis aina koulupäivän päätyttyä, ja viikonloppusin, ja jokanen päivä tuntuu vain edellistä hurjemmalta. Mä toivon et joku tulis sen elämään ja auttas sen takas raiteille. Kuulostasko mahottomalt tehtävält?"
"Niin, ehkä hänen poikaystävänsä on tehtävä paljon töitä naisensa eteen..."
"En tarkottanut Erikiä. Vaan sua."
"Minua? Minä? Enhän minä voi. Ei hän välttämättä pidä naisista. Enkä minä tiedä, näkisinkö elämääni naisen kanssa. Ajatus on jotenkin niin... kaukainen."
"Ehkä sun kannattas ottaa selvää mitä sen femmen päässä liikkuu. Ja kurkistaa myös omaa pääkoppaas."
"...Ja kurkistaa myös omaa pääkoppaas." Lynnin sanat kaikuivat Béatricen mielessä monta tuntia. Hän harjasi hampaitaan peilin edessä juuri ennen petipuuhia. Hän kiinnitti huomiota kasvoihinsa. Hän sylkäisi hammastahnan lavuaariin ja siirsi hammasharjan altaan reunalle. Hän kosketteli kasvojensa eri kulmia ja kohtia, käänteli päätään sivulle, alas ja ylös. Seuraavaksi hän kosketteli kaulaansa, josta siirtyi sormillaan tunnustellen kohtiin, joissa oli tuntenut Joanan kosketuksen. Hän piteli sormiaan hetken niitä vasten ja yritti miettiä, miltä naisen kosketus tuntui. Hän laski kämmenensä rinnuksilleen ja puristeli turvonneita rintojaan varovasti. Miltähän naisen rinnat tuntuivat? Entä vyötärö? Béatrice nosti mekkonsa helmaa ylöspäin ja hivelsi reisiään. Hänen keveä kosketus sai hänen vartalonsa värisemään, eikä hän tiennyt johtuiko se pelosta vai nautinnosta. Juuri kun hän sai kosketettua kostunutta alakertaansa, Lynnin ääni säpsäytti hänet. Hän nappasi kiireisesti hammasharjansa altaalta ja jatkoi harjaamista.
"Ootsä viel hengis siel? Oon oottanu jo vuoden."
"Tulen aivan pian", Béatrice sai mumistua hammastahnalla täyttyneestä suupielistään. Hän huuhtoi suunsa ja ennen poistumistaan tarkisti ettei hän näyttänyt Lynnin silmiin syylliseltä. Se mitä äsken tapahtui peilin edessä, se oli vain hetken hairahdus. Jos katson muualle, Lynn ei varmasti tajua mitään.
Hitaasti tikapuita ylös sänkyynsä astellen Beatricen mieli oli täyttynyt täysin uusilla ajatuksilla ja kuvilla. Hän ei olisi koskaan aikaisemmin voinut kuvitellakaan kyseisiä kuvitelmia naisen lämmöstä ja kosketuksesta. Lynnin sanojen jälkeen hänen itsevarmuutensa oli kasvanut hiukan, ja hän lupautui itselleen, että tuli ottamaan selvää omista tuntemuksista - sekä Joannasta. Ehkä sitä kautta hän pystyi opiskelemaan itseään. Ehkä hänen oudot tunteensa johtuivatkin siitä, ettei koskaan ollut aikaisemmin miehen kanssa merkittävästi tekemisissä, joten kanssakäyminen miesten kanssa oli hänelle miltei täysi mysteeri.
Béatrice asettui pötköttämään peittonsa päälle ja ajatteli Joanaa. Hän on todella kaunis, hänen olisi pitänyt voittaa kaikki kauneuskilpailut. Béatricesta tuntui pahalta ajatella Joanan kärsimystä. Alkoholi ei voi eikä saa korvata pahoja tunteita. Haluaisin auttaa häntä. Mutta samalla hän vannoutui, ettei koskaan paljastaisi mahdollista homoseksuaalisuuttaan - jota hän uskalsi alkaa ajatella - kenellekään. Hän oli valmis taistelemaan myös itseään vasten, vaikka toisaalta hän tunsi elämänsä ensimmäistä kertaa kiihottuvan mistään. Ajatuksiin uppoutunut pääkoppa sammutti Béatricen vartalon syvän unen tuutulauluun.
Ja sori että kesti niin kauan tämän jakson kanssa, olen ollut yhtäaikaa kipeä (selkävaivainen) ja kiireinen, etten ole ehtinyt istua kauheasti koneen ääressä. Mutta tässä kolmas osa, ollos hyvä! :)
